Metsästysseurasta

Virtain metsästysseura ry on perustettu 1947. Yhdistysrekisteriin se on merkitty 1948. Seurassa on tällä hetkellä n. 60 jäsentä, joista osa on koejäseniä ja loput varsinaisia jäseniä.
Seura toimii Virtain kaupungissa, jonka alueella seuran n. 3800 ha:n metsästysmaat sijaitsevat. Osa maista on vuokrattu yksityisiltä, osa Metsähallitukselta ja muilta yhteisöiltä.

Korvenojan Nuorisoseuran kota

Korvenojan Nuorisoseuran kota

Seuran jäsenet harjoittavat hirvenmetsästystä, linnustusta, jäniksen metsästystä, pienpetojen metsästystä sekä riistanhoitoa.
Riistanhoitoa varten on riistapeltoja ja ruokintapaikkoja sekä nuolukiviä. Riistalaskentoihin otetaan osaa, ja riistan määrää arvioidaan aina, kun metsässä ollaan, oltiinpa sitten lenkillä, marjassa tai metsästämässä. Suuri osa jäsenistä on myös aktiivisia harrastuskalastajia.

Näkymä Korvenojan Lintutornilta

Näkymä Korvenojan Lintutornilta

Metsästysseuralle valmistui marraskuussa 2013 uusi monitoimikeskus, jossa on 40 hengen kokoontumistila ja nykyaikainen riistankäsittelytila.
Rakennuksen kokonaispinta-ala on 150 m2. Kokoontumistilaa voi käyttää juhliin ja kokouksiin, ja sitä vuokrataan myös ulkopuolisille. Monitoimikeskus on rakennettu talkoovoimin, ja sitä on osaltaan rahoittanut POKO ry.

Seuran jäsenet rakentamassa monitoimikeskusta.

Seuran jäsenet rakentamassa monitoimikeskusta.